2.1.2014

Häämatka lähestyy

Iloa alkaneeseen vuoteen teille kaikille! Meille tämä vuosi alkaa jännittävissä merkeissä: ensi viikolla lähtee lento kohti Mauritiusta ja kahden viikon pituista häämatkaa! Emme ole koskaan käyneet niin kaukana, joten jo pitkä lentomatka jännittää. Kuitenkin jännitys on ennen kaikkea iloista ja odottavaa, sillä kaksi viikkoa ihan kahdestaan kaukana arjesta on melkoista luksusta. Eniten jännittää Mauritiuksen sää, koska tammikuussa saattaa tulla sateita, vaikka lämpötilat huitelevat päivittäin kolmenkymmenen hujakoilla. Kuitenkin olen lukenut, ettei Mauritiuksen matkailijoiden kannata tuijotella liikaa sääkarttoja, koska trooppiset sateet tulevat ja menevät, kestävät hetken ja sitten taas aurinko paistaa. Toivottavasti tämä pitää paikkansa. Ja tuskinpa meitä mahdollisista sateista huolimatta kuitenkaan mikään Suomen kesä odottaa. Monet tammi-helmikuussa Mauritiuksella reissanneet ovat kuitenkin kohdetta kehuneet eikä sää ole saanut moitteita, ja niinpä me odotamme häämatkaamme innolla. Yhteinen aikahan on kuitenkin se pääasia ja jos sadetta saadaan, niin silloin on hyvä hetki rentoutua Le Canonnier -hotellimme spassa. 



kuva www.beachcomber-hotels.com/hotel/le-canonnier.html


4 kommenttia:

  1. Ei sateet paljoa ainakaan meitä haitanneet, vaikka vettä tulikin taivaalta melkein joka päivä :). Sateellakin sää on lämmin ja aika nopeasti ne ohi menevät! Teille tulee varmasti ihana häämatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Niin mekin ollaan tuumailtu, että ne on lyhyitä kuuroja ja varmaan virkistävätkin helteessä. Matkakuume on jo korkealla! :)

      Poista
  2. Oijoi, Mauritius! Oikein mahtavaa häämatkaa teille, ja palailethan sitten häämatkakuvien kanssa blogin pariin :)

    VastaaPoista
  3. Oi, teillä on varmasti ihan mieletön häämatka. Viettäkää oikein mahtava loma!

    VastaaPoista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...